Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Lähikuva lapsen käsistä, josisa on monivärinen rakenteilla oleva automainen robotti.
Kim Saarinen

Robotiikan kesäleiri on täynnä

Robotiikan kesäleiri täyttyi erittäin nopeasti. Koska leirille ilmoittautui runsaasti lapsia, leirille järjestettiin lisäpaikkoja.

Leirille otetaan 98 lasta ja nuorta ilmoittautumisjärjestyksessä.

Loput ilmoittautuneet jäävät varasijoille.

Leirille päässeille ilmoitetaan leiripaikasta viikon 16 aikana. Saman viikon aikana ilmoitetaan varasijoista varasijan saaneille.

Robotiikan kesäleiri järjestetään Harjunrinteen koululla 5.­­–9. kesäkuuta. Päiväleiri on tarkoitettu ensi syksyn ensimmäisen luokan koululaisista yhdeksäsluokkalaisiin.

Leiri toteutetaan niin, että leiripäivien ohjelma alkaa aamulla kello 9 ja se päättyy iltapäivällä kello 15. Leirille voi kuitenkin saapua jo kello 8 aamulla ja siellä voi viipyä kello 16 asti.

Leirillä työskennellään robotiikan ja ohjelmoinnin tehtävien parissa lasten ikä huomioiden. Ohjelmassa on myös ulkoilua ja taukoliikuntaa. Leirin hintaan sisältyy lämmin ruoka ja välipala.

Kesäleirin opetuksesta vastaa opettaja, jonka apuopettajina toimivat yläkoulu- ja lukioikäiset roboagenttioppilaat.

Leirin maksaa 70 euroa osallistujalta. Sisaralennus on kymmenen euroa.