Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Riihimäellä robotiikan tavoitteena on opettaa tulevaisuuden taitoja laajasti ja pitkäjänteisesti 

8.11.2021 Opetus ja opinnäytteet

Kuvituskuva Robotiikkakampus

Riihimäen kaupungissa robotiikkaa opetetaan varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle. Toukokuussa 2020 valmistuneen opinnäytetutkimuksen tulosten mukaan robotiikan avulla opitaan tulevaisuuden taitoja, saadaan onnistumisen kokemuksia ja ymmärretään teknologista maailmaa ihmisen tekemänä. Pitkäjänteiseen robotiikkaopetukseen tähtäävä Riihimäen kaupungin Robotiikan opetussuunnitelma (2017) integroi robotiikan opetusta eri oppiaineisiin ja on tiettävästi ensimmäinen kuntakohtainen robotiikan opetussuunnitelma.

Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksen käsityön aineenopettaja opiskelijat Satu Mäkinen ja Eveliina Rusi tutkivat pro gradu -tutkielmassaan käsityksiä siitä, mikä Riihimäen kaupungin Robotiikan opetussuunnitelmassa ja sen laatimisessa oli keskeistä ja tärkeää. Robotiikan opetussuunnitelman laadinnassa tärkeiksi tekijöiksi nousivat mahdollisuus tasavertaiseen robotiikan oppimiseen ja opettamiseen sekä koulutukselliseen jatkumoon.

Robotiikan avulla opittavia tulevaisuuden taitoja olivat ryhmäkeskusteluun osallistuneiden opettajien ja virkamiesten (N=26) näkemyksen mukaan muun muassa yhteistyötaidot, sosiaaliset taidot ja ongelmanratkaisutaidot. Keskeisenä taitona robotiikan nähdään opettavan myös monipuolista projektinhallintaa, jossa dokumentointitaidot, itseohjautuvuus ja itsearviointi kehittyvät. Robotiikan opetussuunnitelmassa keskeisenä nähtiin myös se, että oppilasta autetaan ymmärtämään ympäröivää teknologista maailmaa ihmisen tekemänä. Valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 tavoitteissa tätä ymmärrystä ohjataan opettamaan esimerkiksi ohjelmoinnin avulla. Ohjelmointi on osa robotiikkaa ja sen opetusta.

Robotiikan opetussuunnitelma laadittiin, jotta joka kouluilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet robotiikan opetukselle ja jokaisella oppilaalla olisi tasavertaiset mahdollisuudet robotiikan oppimiselle.  Sen haluttiin myös takaavan robotiikan oppimiselle koulutuksellisen jatkumon, jossa oppilaat kehittyvät robotiikkaosaajina vuosi vuodelta. Robotiikan avulla oppilaiden ajatellaan saavan uudenlaisia onnistumisen elämyksiä. Monipuolisen robotiikan opetuksen ajateltiin takaavan onnistumisen kokemuksia kaikille.

Robotiikan opetussuunnitelmassa keskeiseksi nähtiin mahdollisuus integroida eli liittää robotiikka osaksi eri oppiaineita. Haastateltavien näkemys oli, että integroinnin avulla voidaan toteuttaa robotiikan opetuksessa valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaista oppiainerajat ylittävää oppimista.

Robotiikan opetussuunnitelma näyttäisi tukevan Riihimäen pyrkimystä nostaa kaupungin imagoa robotiikkaan keskittymällä. Robotiikan opetuksen ja koulutuksen avulla kaupunkiin halutaan houkutella lisää yrityksiä, työntekijöitä, opiskelijoita ja perheitä. Robotiikan opetus alkoi opettajan perustamasta kerhosta. Opettajien innostus robotiikkaa kohtaan näytti olleen yksi syy sille, miksi kerhotoiminta laajeni ja robotiikalle tehtiin oma opetussuunnitelmansa. Voimassa ollut valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma 2014 mahdollisti Robotiikan opetussuunnitelman laatimista.

Robotiikan opetussuunnitelman myötä opettajilla on ollut mahdollisuus kouluttautua robotiikan parissa. Robotiikkaa opettaakseen on tärkeää, että opettajilla on käytössä jatkuva tuki ja mahdollisuus kouluttautua. Riihimäellä robotiikan opetuksen tukena toimivat robokoordinaattorit ja digitutorit, joilta opettajat saavat jatkossakin tukea.

Pro gradu – “Käsityksiä Riihimäen kaupungin Robotiikan opetussuunnitelmasta”, valmistui toukokuussa 2020. Tutkimuksen aineisto kerättiin ryhmähaastatteluina joulukuussa 2019. Tutkimukseen osallistui robotiikkaa opettavia opettajia sekä Robotiikan opetussuunnitelman laadinnassa mukana olleita kaupungin päättäjiä.

Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää opettajien koulutuksessa ja Robotiikan opetussuunnitelman kehittämisessä. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa Riihimäen kaupungissa ja tulevissa opetussuunnitelmatutkimuksissa.

Lisätiedot:
Mäkinen, S. & Rusi, E. 2020. Käsityksiä Riihimäen kaupungin Robotiikan opetussuunnitelmasta. Rauma: Turun yliopisto, Opettajankoulutuslaitos Rauman kampus
Mäkinen Satu, satu.e.makinen (@) gmail.com
Rusi Eveliina, evesku (@) gmail.com
Pro gradun ohjasi professori Eila Lindfors