Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

kuvituskuva_robotiikkakampus

Avoin RoboLab

logot_avoin_robolab

Hanke on päättynyt.

Avoin RoboLab 1.1.2022 – 31.8.2023 (ESR)

Avoin RoboLab-hanke on selvityshanke, jossa selvitetään labramallisen robotiikan opiskeluympäristön toteuttamista Riihimäen kampusalueelle sekä opiskeluympäristön tarpeeseen, toimintaan ja tilaan liittyviä kokonaisuuksia. Hankkeessa selvitetään oppilaitosten opiskelijoiden mahdollisuutta opiskella robotiikan opintoja labramallisessa opiskeluympäristössä osana yksilöllisiä opiskelupolkuja. Tavoitteena on, että labramallisessa opiskeluympäristössä opiskelijat ja muut toimijat voivat hyödyntää robotiikan laitteistoa opiskelussa sekä monenlaisessa robotiikan kokeilussa ja soveltamisessa.

Tärkeänä osana robotiikan opiskeluympäristön toteuttamista hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan robotiikan laitteiston varaus- ja perehdyttämisjärjestelmää.

Hankkeessa toteutetaan selvitys Riihimäen alueen yritysten robotiikan osaamistarpeesta sekä suunnitellaan ja pilotoidaan opettajien robotiikan täydennyskoulutusta labraympäristössä.

Hankkeessa suunnitellaan ja pilotoidaan kaikille avointen robotiikan tapahtumien toimintamalli. Hanke on Robotiikkakampus-toimijoiden yhteishanke. Hankkeen päätoteuttaja on Riihimäen kaupunki ja osatoteuttaja Hämeen ammattikorkeakoulu. Hanke saa tukea Euroopan sosiaalirahastosta.

 

Yhteystiedot:

Projektipäällikkö Elisa Utriainen, Riihimäen kaupunki / Robotiikkakampus

Projektipäällikkö Tapio Väisänen, Hämeen ammattikorkeakoulu

 

Tutustu tarkemmin Avoin RoboLab -ympäristöön