Viitanen Reetta
Robotiikan opetuksen erityisasiantuntija
Hanke on päättynyt.
Roboagenda oli Opetushallituksen rahoittama, opetuksen kansainvälisyyden monipuolistamiseen ja kehittämiseen tähtäävä hanke.
Hankkeen osallistujina olivat lapset, nuoret ja opettajat varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
Hankkeen pääkoordinaattori oli Riihimäen kaupunki ja toisena suomalaisena osallistujatahona oli Orimattilan kaupunki.
Roboagenda -hankkeella oli kolme keskeistä tavoitetta:
Hankkeen aikana mm. järjestettiin virtuaalisia tapaamisia, työpajoja, webinaareja, haastetehtäviä ja kilpailuja. Lapset ja nuoret olivat mukana suunnittelemassa toimintaa ja osallistuivat työhön aktiivisina toimijoina. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin virtuaalisilla alustoilla ja sosiaalisessa mediassa. Perusopetuksen oppilaille pyrittiin järjestämään myös mahdollisuuksia kohdata toisiaan kansainvälisissä tapahtumissa. Hankkeen myötä opettajat ja oppilaitokset kehittivät toimintaansa ja loivat kestäviä ja sujuvia toimintatapoja kansainväliselle yhteistoiminnalle.
Robotiikan opetuksen erityisasiantuntija