Utriainen Elisa
Robotiikkakoulutuksen erityisasiantuntija
Insinööriopiskelijat Casandra Julin ja Anastasia Shataeva ovat viettäneet alkukesän robotiikan kesäopintojen parissa Hämeen ammattikorkeakoulussa Riihimäellä. Julin opiskelee konetekniikan insinööriksi ja Shataeva tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi. Molemmat ovat tyytyväisiä siitä, että päättivät osallistua Robo CO. -hankkeen robotiikan kesäprojektiin.
”Tässä koulutuksessa on tarjolla mielenkiintoisia taitoja, joita haluan oppia. Olen aikaisemmin ollut kesällä kesätöissä, joten nyt haluan kokeilla, miltä kesäopinnot tuntuvat ja samalla puskea opintojani eteenpäin. Olen hyötynyt kesäopinnoista – alkuvaiheessa hyötyä tuli jopa enemmän kuin odotin”, Julin kertoo.
”Osallistun kesäopintoihin, koska haluan uusia kokemuksia sekä päästä käsiksi kunnon robotiikkaprojektiin. Olen jo aiemmin halunnut kokeilla robotiikkaa, mutta sitä ei ole ICT-opinnoissa kovin paljon. Nyt pääsen testaamaan, mitä minä ICT-läinen hyödyn robotiikasta”, Shataeva sanoo. Hän kertoo saavansa kesäopinnoista lisäksi opintoihinsa liittyviä harjoittelupisteitä, sillä tänä vuonna harjoittelupaikkaa on ollut vaikea saada.
Robo CO. – Robotit ja tekoälytulevaisuuden työkavereina -hanke vastaa muun muassa näiden opintojen ohjauksen resurssoinnista. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja sen toteuttavat Riihimäen kaupunki, Hämeen ammattikorkeakoulu sekä Hyria. Koulutuksen järjestäjä on HAMK:n Design Factory.
Robo CO. -kesäprojektin toteutukseen osallistuu myös pientarvikelogistiikan tukkuyritys Würth Oy. Yritys on antanut opiskelijoille opintojen projektitehtävän, joka pohjautuu todellisuuteen.
Opiskelijat pyrkivät luomaan ratkaisun, joka automatisoi ja helpottaa pakkauslogistiikkaa Würthin varastossa. Ratkaisu on esitelty yritykselle jo ensimmäisen kerran ja sen loppuesittely on kuluvalla viikolla. Opiskelijat ovat saaneet yritykseltä hyvää palautetta.
”He odottivat, että konseptimme olisi ollut suppeampi. Olemme työstäneet ratkaisua ryhmässä ja pystyneet hyödyntämään erilaisia näkökulmia. Ryhmätyöstä on ollut paljon hyötyä”, Julin kertoo.
”Würthilla yllätyttiin positiivisesti siitä, että olemme saaneet lyhyessä ajassa näin paljon aikaiseksi”, Shataeva kuvailee.
Robotiikan kesäopintoihin osallistuu 20 opiskelijaa, jotka opiskelevat HAMK:ssa konetekniikkaa, tieto- ja viestintätekniikkaa tai viime syksynä alkaneessa kansainvälisessä Information and Communication Technology, Robotics -insinöörikoulutuksessa.
Julin ja Shataeva ovat kokeneet yritysyhteistyön innostavaksi.
”Tässä projektissa pyritään siihen, että kaikki sen osat ovat oikeasti toteutettavissa”, Julin tiivistää.
Kun loppuraportointi on tehty, robotiikan kesäopintoprojekti päättyy. Sen jälkeen Julin aikoo osallistua muihin HAMK:n kesäopintoihin. Shataeva ei suunnittele kesäksi enempää opintoja vaan edessä on odotettu loma.
Robotiikkakoulutuksen erityisasiantuntija