Päättyneet hankkeet
Robotiikkakampus tekee yhteistyökumppaneidensa kanssa runsaasti kehitystyötä. Hanketyöllä kehitetään esimerkiksi robotiikan opetusta ja opiskelua, lisätään kansainvälistä toimintaa ja yhteistyötä sekä kasvatetaan elinkeinoelämän mahdollisuuksia robotiikan hyödyntämisessä.
Löydät tältä sivulta tietoa jo päättyneistä hankkeista sekä niiden tuloksista.
-
Hankkeessa vahvistettiin Hämeen ammattikorkeakoulun kansainvälistä robotiikan opetuksen tarjontaa. Lisäksi hankkeessa muun muassa pilotoitiin robotiikan opettajien täydennyskoulutusta eurooppalaisille perusopetuksen opettajille.
-
Hankkeessa kokeiltiin neljän eri kaupallisen robotin käyttöä osana palveluasumisen arkea ja hoivaa. Hankkeessa havainnoitiin ja tutkittiin robottien käytettävyyttä, hoivaprosesseja, robotin ja ihmisen välistä yhteistyötä sekä koettua hoivan laatua.
-
Roboagendassa lisättiin lasten ja nuorten kansainvälistymistä, kulttuurista tuntemusta ja kielitaitoa edullisesti, tasa-arvoisesti ja kestävästi. Samalla lapsia ja nuoria rohkaistiin soveltamaan eri oppiaineissa hankkimiaan tietoja ja taitoja sekä kehittämään ongelmanratkaisutaitojaan.
Hankkeessa lisättiin ymmärrystä YK:n Agenda 2030 tavoitteista, sekä teknologian mahdollisuuksista ihmiskunnan globaalien ongelmien ratkaisussa. -
Hankkeessa toteutettiin muun muassa labramallinen robotiikan opiskeluympäristö Hämeen ammattikorkeakoulun Riihimäen kampusalueelle sekä selvitettiin opiskeluympäristön tarpeeseen, toimintaan ja tilaan liittyviä kokonaisuuksia.
-
Hankkeessa toteutettiin Robotiikan perusteet -opintojakso, jonka voivat suorittaa HAMK:n, Hyrian ja Riihimäen lukion opiskelijat. Lisäksi hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin muun muassa alakohtaisia robotiikan opintoja ammatilliseen koulutukseen ja korkea-asteelle.
-
Hankkeessa kehitettiin muun muassa robotiikan tuotekehitys- ja oppimisympäristöjä sekä elinkeinoelämäyhteistyötä. Lisäksi toteutettiin startup-hautomopolku sekä osallistuttiin Riihimäki Business Parkin ja Häme Design Factoryn toimintaan.