
”Tiimityöskentelytaitoni ovat hyvät ja minulla on valmius hypätä uusiin haasteisiin”
Muistatko vielä Särkän Aada-Sofian ja Hakunin Aapon?
Molemmat opiskelivat robotiikkaa Riihimäellä, harrastivat robotiikkaa, kilpailivat menestyksekkäässä Team 4 Orange Musketeers -joukkueessa ja tulivat tutuiksi lukuisissa tilaisuuksissa Riihimäen robotiikkaopetuksen esittelijöinä.
Mitä heille kuuluu nyt?
Lukion jälkeen molemmat suuntasivat opiskelemaan Aalto yliopistoon. Särkkä opiskelee kemian tekniikkaa. Hakunin alana on automaatio ja robotiikka.
”Opiskelualani on tuntunut omalta ja olen tykännyt. Tällä hetkellä ajattelen, että voisin tulevaisuudessa työskennellä esimerkiksi laboratoriossa tuotekehityksessä”, Särkkä sanoo.
Myös Hakuni pitää valintaansa onnistuneena.
”Alani on mielenkiintoinen ja olen tyytyväinen. Kun valmistun, voisin esimerkiksi kehittää ja keksiä uusia robotteja tai tehdä ohjelmointihommia.”
Riihimäellä hankittu vahva robotiikkaosaaminen on hyödyttänyt molempia jo nyt.
”Esimerkiksi ohjelmoinnin perusteisiin liittyvät opintoni sujuivat leppoisasti. Lisäksi tiimityöskentelytaitoni ovat hyvät ja minulla on valmius hypätä uusiin haasteisiin”, Särkkä sanoo.
Hakuni uskoo robotiikan eduiksi myös sen suotuisat vaikutukset esimerkiksi ongelmanratkaisutaitoon, englanninkielentaitoon ja esiintymiskykyyn.
Koska kotiin saa aina tulla, Riihimäen kaupungin Robotiikkakampus on säännöllisesti yhteydessä kasvatteihinsa ja hyödyntää edelleen huippuosaajiensa taitoja. Sekä Särkkä että Hakuni olivat tuomaritehtävissä robotiikan vuoden 2025 SM-kisoissa, jotka järjestettiin Riihimäellä tammikuussa. SM-kilpailujen tuomarointiin osallistui lisäksi Riihimäen robotiikan kasvatti Eemil Lähteenmäki. Myös hän opiskelee nykyisin Aalto yliopistossa.

”Olen hyötynyt työssäni robotiikasta opituista tiimityöskentely- ja ongelmanratkaisutaidoista”
Teemu Karjalainen, 22, on yksi Riihimäen ensimmäisistä robotiikkanuorista. Hän aloitti robotiikkaharrastuksen kuudesluokkalaisena, kun kaverit pyysivät mukaan robotiikkakerhoon.
Nykyisin Karjalainen on töissä Puolustusvoimissa ja kouluttaa varusmiehiä.
”Olen hyötynyt työssäni robotiikasta opituista tiimityöskentely- ja ongelmanratkaisutaidoista. Robotiikka opetti myös esimerkiksi dokumentointia, esiintymistaitoja, ongelmanratkaisua ja pitkäjänteisyyttä. Ei se ikinä mennyt niin, että jokin asia robotiikassa tehtiin kerralla valmiiksi vaan siinä oli monia vastoinkäymisiä matkalla ja niistä oppi aina uutta”, hän sanoo.
Ensimmäinen robotiikkakerho aloitti Riihimäellä vuonna 2014 ja ensimmäinen perusopetuksen opetussuunnitelma valmistui vuonna 2017. Karjalainen oli aktiivinen robotiikkakilpailija ja kävi monissa kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa.
”Riihimäen robotiikkaopetus on kehittynyt hyvään suuntaan. Nykyisin jo pelkästään olosuhteet ovat paremmat kuin alkuvaiheessa. Aluksi olimme Harjun koulussa kellarissa perimmäisessä pienessä tilassa ja lukiossa oli robotiikkaa varten pieni koppi, jossa ei ollut edes VEX-kisakenttää. Nykyisin oppilaiden käytössä on kunnolliset robotiikkatilat.”
Karjalaisen kiinnostus robotiikkaan ei ole hiipunut. Hän valmensi keväällä 2025 MM-kisoihin osallistunutta riihimäkeläistä robotiikkajoukkue Team Meloria ja kisakentät kiehtovat edelleen.
”Mikäli Suomessa aloitetaan korkeakoulujen ja yliopistojen VEX U -sarja, olen kiinnostunut kilpailemisesta.”
Tekstit ja kuvat: Marke Harkas